Aleksanteri II:n hallituskauden yhteiskunnallisia uudistuksia suosivassa ilmapiirissä oli yliopiston poliittisesti aktiivisten opettajien J. V. Snellmanin, Fredrik Cygnaeuksen ja C. G. Estlanderin mahdollista esittää eri yhteyksissä ylioppilaiden oman talon rakentamista. Ajatusten taustalla olivat kenties aikakauden yleiset ihanteet – sivistys, yhteistoiminta ja raittius.

Syyskuussa 1868 kunta jätti Axel Hampus Dalströmin laatimat piirustukset maistraattiin, josta ne etenivät aina Pietariin keisari Aleksanteri II:n hyväksyttäviksi. Rakennustöiden valmistelut alkoivat elokuussa 1868, mutta vasta kevättalvella saatiin hankituksi paalutuksessa tarvittavat tukit.

Osin keräys- ja lahjoitusvaroin rakennetun ylioppilastalon vihkiäisiä vietettiin 26.11.1870. Ohjelmassa oli Mendehlssonin juhlamarssi, Maamme-laulu, osia Haydnin “Luomisesta”, puheenjohtaja Otto Donnerin puhe sekä Topeliuksen ja Lönnrotin runoja. Illan juhlatanssiaiset kestivät aina klo neljään aamulla.

Ravintoloitsija Kleinehin esittämän laskun mukaan juhlissa kului syötävän ohella mm. olutta 463 pulloa, konjakkia 25, sherryä ja portviiniä 13, lukuisia pulloja viiniä sekä punssia 75 kannua (1 kannu = 2, 617 l). Pietarista oli tuotettu viinirypäleitä ja sikareita. Vihkiäisjuhlista aiheutui kunnalle n. 5 000 mk:n lisälasku, jonka vuoksi jokaisen kunnan jäsenen oli neljän lukukauden ajan maksettava 15 markan ylimääräinen vero.

Vuonna 1873 talon otsikkolaattoihin hakattiin “Spei suae patria dedit” – “Isänmaa toivoilleen antoi”. Seuraavana vuonna taloon sijoitettiin R. W. Ekmanin taulu “Väinämöisen soitto”. Walter Runeberg lahjoitti kunnalle veistoksensa “Psyche ja Jupiterin kotka” sekä “Apollo ja Marsyas”. Yliopiston kansleri Alexander Alexandrovitsh (myöh. Aleksanteri III) vieraili 1876 talossa.

Porvarissääty kokoontui siellä 1878 ja samana vuonna julkisivuun saatiin paikoilleen kreikan tarustoon sijoittuva Walter Runebergin friisi “Kleobis ja Biton”. Julkisivun viimeiset koristeet, kuvanveistäjä Robert Stigellin veistokset “Ilmarinen” ja “Väinämöinen” asetettiin paikoilleen 1888 pääsisäänkäynnin viereisiin komeroihin.

Ylioppilastalon pohjakerros

Ylioppilastalon pohjakerroksessa sijaitsivat kellaritilat ja paljon mainetta saavuttanut “orkus”, jossa kokoontuivat hämäläinen ja viipurilainen osakunta. Ensimmäisessä kerroksessa olivat lämmin vestibuli eli aula, pari tamburia eli pienehköä eteistä, juhlasali, biljardihuone ja kolme salia kokouksia varten. Toisessa kerroksessa sijaitsivat Akateemisen lukuyhdistyksen kirjastotilat, laulusali nyk. musiikkisali, tambureja sekä balkongi eli parveke esplanadin puolella

Vuonna 1901 Akseli Gallen-Kallela maalasi musiikkisaliin jylhän, voimakasvärisen freskon “Kullervon sotaanlähtö”. Paria vuotta myöhemmin ylioppilastalo sisustettiin kreivi Louis Sparren ja arkkitehti Walter Thomén kalustein. Punaiseksi petsattua mäntyä, tummaa tammea ja puhvelinnahkaa sekä toisaalta hentoa, lähes kustavilaisen kevyttä vaaleata kangaspäällysteistä sohvaa ja tuolia. Se oli tyyli 1901.

Ylioppilastaloa on korjattu ja muutettu käyttäjien sekä ajan mukaan, mutta perusasu on pysynyt ennallaan.

Vuonna 1929 talon viereen valmistui Suomalaisen kirjakaupan myymälähuoneisto komeine lasikupoleineen ja suurine näyteikkunoineen. Seuraavalla vuosikymmenellä kahvilan seiniä koristivat pilakuvat “ylioppilasmaailman ja -kahvilan napamiehistä”. 1960-luvulla talon kellaritilat muutettiin ravintolakäyttöön sopiviksi.

Idylli kuitenkin rikkoontui 8.4.1978 klo 1.07 jolloin Helsingin palokunta sai hälytyksen ilmiliekeissä olevaan ja rankasti savuavaan Vanhaan ylioppilastaloon. Taide-esineet saatiin pelastettua, osa kehyksistä irtileikkaamalla, ennen juhlasalin katon romahtamista. Hiiltyneet kattohirret ja savun mustuttamat seinät olivat viedä ylioppilailta uskon, että talo enää ikinä olisi heidän kohtaamispaikkansa. Alustavasti vauriot arvioitiin noin 15 milj. markaksi. Yksimielinen päätös korjaustöistä tehtiin välittömästi palon jälkeen. Arkkitehtien Vilhelm Helanderin ja Juha Leiviskän suunnittelemat korjaustyöt sekä entisöinti valmistuivat nopeassa aikataulussa loppuvuodesta 1979.